Vieraileva runoilija - Tom Kalima

21.01.2022

Tom Kalima on toimittaja, kirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja. Hän on julkaissut neljä runokirjaa, viimeisimmät on julkaissut Reuna kustannus Oy. Tuoreimmat ovat nimeltään Hetken lumo ja Peilistä katsoo varis.

Toimittajana hän on tehnyt mm. kirjallisuus- ja oopperakritiikkejä sekä klassisen musiikin levyarvosteluja.

Hänen viimeisin kokoelmansa, Hetken lumo, käsittelee aikaa ihmisen elämässä. Aika ei ole jana, vaan pikemminkin se on kehä ihmisen ympärillä:


Aika ei ole täällä eikä tuolla,

sillä ei ole ääntä tai tuoksua,

eikä hahmoa, jonka tunnet.

Aika ei ole kello ranteessa,

seinällä, kännykässä, ei edes

korkeimmassa kirkon tornissa.

Siellä ajasta kertovat vaskikellot.

Niitä soitetaan, kun aika päättyy

ja alkaa ikuisuus, tai ei mitään.

Oikea aika alkaa, kun lapsi syntyy.

Silloin pitää satakielten laulaa äideille,

jotka synnyttävät, isille, isovanhemmille

ja kummeille, jotka ylpeinä janoavat,

ja antavat aikaa elämälle.

Sitä on oikea aika. Kuin kerrottu ruusu

ja sen tuhat herkkää terälehteä.